Pesin lakanapyykkiä, mukaan lukien hänen käyttämänsä täkkipussin, tyynynpäällisen ja lakanan. Sitten itkin, koska lakanani eivät enää tuoksu häneltä. Tosin eivät pesemänikään enää tuoksuneet, koska minähän niillä viimeiset viikot olen nukkunut yksin. Vielä on silti kaikenlaista. Pyyhe, joka ei mahtunut pyykkikoneeseen, hänen hammasharjansa mukissani ja yksi elokuva. Enkä osaa heittää pois yhtä pientä typerää, jonka sain häneltä, kun tapasimme ensimmäisen kerran, tai kortsupakkaukselta näyttävää tulitikkuaskin tapaista, jossa lukee Fun. Näin hienosti minä edistyn.

Ruoanlaitossa, päiväunissa, alusvaatteissa, olohuoneessa, elokuvissa, joita en tahdo katsoa yksin, eräässä saaressa ja kaikissa sen taloissa, bussissa matkalla yliopistolle, kirjakaupassa, syyspaikoissa, jotka olisin tahtonut näyttää, juissi-mehussa, parkkipaikoilla, vanhan kouluni lähellä, kahviloissa, saksalaisessa halpakaupassa, nukkumaan mennessä ja kaikessa mitä sanon, koska tiedän, mitä hän sanoisi tai olisi mieltä tai koska haluaisin kertoa hänelle.
Olen miettinyt, missä välissä oikein annoin hänelle niin paljon tilaa, että hän on kaikkialla asunnossani ja minussa, vaikkei ole käynyt kohta kuukauteen.

Koulu alkaa taas. Ihan jees. Kesäloma onkin ollut niin pitkä. Ehkä liian pitkä. Silti ei tapahtunut mitään kovin arjesta poikkeavaa. Paljon töitä ja yhdet häät. K muutti. Meidän suhteelle merkitsi aika paljon se, että asuttiin samassa kaupunginosassa. Mutta ei se mitään, ihminen on sopeutuvainen. Tai minä ainakin. K puhui muuttotorstaistaan kuin tuomiopäivästä.
Meillä asuu läpinäkyvä slovakialaistyttö, joka kysyi eilen, saako hän mennä vessaan. Tyttö ei ole tähän mennessä syönyt meillä mitään ja teetä tyttö juo lusikallisen kerrallaan. Sekoittaa teetä lusikalla varovasti niin, ettei lusikka osu mukin reunoihin ja päästä ääntä, sellaista kilahdusta, tiedättehän, sitten ottaa teetä lusikkaan, puhaltelee sitä ja sitten ryystää teen lusikasta. Vähän niin kuin olisi lemmikki, jonka puuhia voi kummastellen  ja jokseenkin huvittuneena seurata. Tosin kissa sentään pissaa lupaa kysymättä. Se on sitä ihmisten välistä kommunikointia. Kukkeimmillaan.
Minulla on flunssa ja eilen oli kuumetta. Olen tehnyt listan tavaroista, joita tarvin, kun muutan joskus itsekseni asumaan. Olen myös miettinyt, että pitäisi jostain bongata sellainen henkilö, joka tietäisi, mikä minusta tulee isona. Jahka joskus sellaiseksi kasvan.

Tulin viikoksi käymään isän luona, lapsuudenkotiin

En ole täällä enää oikein kotona

Naulakossa ei ole mun takille paikkaa

Pastapussit on siirtyneet kaapista toiseen

Uusia verhoja, tauluja, mattoja

En enää tiedä, voinko mennä keittiön kaapeille sanomatta tai kysymättä, enkä tiedä minne kookosmaitopurkki kuuluu

Jääkaapissa on oudon merkkistä tuoremehua

Ja mun ensimmäisen oman huoneen ovella on pieni kyltti: Täällä asuu E.

En löydä omaa paikkaani, en edes tiedä, mistä etsiä.

Jossain tässä välissä, tästä talosta on tullut muiden koti, vaikka täällä olen oppinut solmimaan rusetin, opettanut pikkusiskoa lukemaan, opetellut pihalla ajamaan pyörää ilman apurenkaita.

Kaikki täällä muuttuu, ja tuntuu kuin minulta vietäisiin jotain kovin kallisarvoista pois.

Olen vieras.

Kun tietystä suunnasta katsoo hänen suutaan, kun hän nukkuu, se näyttää linnulta;
sellaiselta, joka öljyvärimaalauksessa lentää melko kaukana puolipilvisellä taivaalla.

Ne linnut lentävät parvissa.

På väg från punkt A till punkt B. Man befinner sig ingenstans, man är bara. Sitter på golvet och undrar hur länge det tar att komma fram. Och till vad då?

Så glömmer man att säga högt det som man borde och babblar bara på om all världens onödvändiga saker. Det är det som man uppfattar allt för sent. Alltid alldeles för sent.

Jag har börjat undra om man faktiskt kan överleva någonting. Det har börjat kännas som om man bär med sej allt det som man har upplevt nån gång.

Det är midsommar och jag tänker på gamla vänner, exer, allt det som har varit men som ändå påverkar mej i dag å som jag tänker på alltid då å då. Man ljuger om man säger att man har överlevt nånting helt å hållet. För nånting fastnar väl alltid, nånting blir alltid kvar.

Vet int varifrån allt det här nu kommer.

Min godisdag är int här. Kom, kom, pojken min.