Pesin lakanapyykkiä, mukaan lukien hänen käyttämänsä täkkipussin, tyynynpäällisen ja lakanan. Sitten itkin, koska lakanani eivät enää tuoksu häneltä. Tosin eivät pesemänikään enää tuoksuneet, koska minähän niillä viimeiset viikot olen nukkunut yksin. Vielä on silti kaikenlaista. Pyyhe, joka ei mahtunut pyykkikoneeseen, hänen hammasharjansa mukissani ja yksi elokuva. Enkä osaa heittää pois yhtä pientä typerää, jonka sain häneltä, kun tapasimme ensimmäisen kerran, tai kortsupakkaukselta näyttävää tulitikkuaskin tapaista, jossa lukee Fun. Näin hienosti minä edistyn.

Ruoanlaitossa, päiväunissa, alusvaatteissa, olohuoneessa, elokuvissa, joita en tahdo katsoa yksin, eräässä saaressa ja kaikissa sen taloissa, bussissa matkalla yliopistolle, kirjakaupassa, syyspaikoissa, jotka olisin tahtonut näyttää, juissi-mehussa, parkkipaikoilla, vanhan kouluni lähellä, kahviloissa, saksalaisessa halpakaupassa, nukkumaan mennessä ja kaikessa mitä sanon, koska tiedän, mitä hän sanoisi tai olisi mieltä tai koska haluaisin kertoa hänelle.
Olen miettinyt, missä välissä oikein annoin hänelle niin paljon tilaa, että hän on kaikkialla asunnossani ja minussa, vaikkei ole käynyt kohta kuukauteen.