En ole täällä enää oikein kotona
Naulakossa ei ole mun takille paikkaa
Pastapussit on siirtyneet kaapista toiseen
Uusia verhoja, tauluja, mattoja
En enää tiedä, voinko mennä keittiön kaapeille sanomatta tai kysymättä, enkä tiedä minne kookosmaitopurkki kuuluu
Jääkaapissa on oudon merkkistä tuoremehua
Ja mun ensimmäisen oman huoneen ovella on pieni kyltti: Täällä asuu E.
En löydä omaa paikkaani, en edes tiedä, mistä etsiä.
Jossain tässä välissä, tästä talosta on tullut muiden koti, vaikka täällä olen oppinut solmimaan rusetin, opettanut pikkusiskoa lukemaan, opetellut pihalla ajamaan pyörää ilman apurenkaita.
Kaikki täällä muuttuu, ja tuntuu kuin minulta vietäisiin jotain kovin kallisarvoista pois.
Olen vieras.
]]>Så glömmer man att säga högt det som man borde och babblar bara på om all världens onödvändiga saker. Det är det som man uppfattar allt för sent. Alltid alldeles för sent.
Jag har börjat undra om man faktiskt kan överleva någonting. Det har börjat kännas som om man bär med sej allt det som man har upplevt nån gång.
Det är midsommar och jag tänker på gamla vänner, exer, allt det som har varit men som ändå påverkar mej i dag å som jag tänker på alltid då å då. Man ljuger om man säger att man har överlevt nånting helt å hållet. För nånting fastnar väl alltid, nånting blir alltid kvar.
Vet int varifrån allt det här nu kommer.
Min godisdag är int här. Kom, kom, pojken min.
]]>Tietysti mies tekee väärän päätöksen. Ilmeisesti ei ole selvää, että vietän mielelläni aikaa hänen kanssaan, varsinkin kun hän on lähdössä kaupungista viikonlopuksi.
Ja silti unohdan vitutuksen ja muun, kun taas näen hänet. Lepyn aivan liian helposti. Sisäinen skitsoileva ämmäni on pahasti hukassa.
]]>Muutenkin olin ihan mielissäni. Olen ajanut tuon reitin niin monta kertaa, että osaan kiertää kaikki töyssyt ja kuopat. Sitten on sellaisia risteyksiä olemassa, ettei ole madallettu sitä kadun reunaa. Minäpä tiedän kuitenkin, mistä kohtaa mikin kadun reuna on matalin. Tämä kaikki johtaa tietysti siihen, että pyöräilyni on yhtä kiertelyä ja kaartelua, mikä puolestaan aiheuttaa sen, että minun perässäni on varmasti aika ärsyttävää ajaa, jollei tajua, että kannattaa ajaa minun laillani. Silloinhan nimittäin voi myös itse välttää kaikki pyöräteiden epämukavuudet. Niin.
Se, että minä olen hyvä, ei kuitenkaan tarkoita, että muutkin olisivat. Ehei. Jalankulkijat ovat idiootteja. Ne (niin, ”ne”, eivätkä ”he”!) eivät ikinä katso taakseen ylittäessään tietä. Autoilijat painavat kaasua jarruttamisen sijaan lähestyessään suojatietä. Ja mitä nuorempi kuski ja isompi auto, sitä pahempi. Sinä kyseisenä toukokuun päivänäkin nuorehko mies kaahaili roska-autolla niin, että roskapussi tippui kyydistä kadulle. Niin, ihan totta. Ja kerrassaan pöyristyttävää.
Kuten on mahdollista päätellä, ajan siis pyörää, en autoa. Tilanne on tämä koska a) (yleensä) pyöräily on (melko) kivaa, b) yksityisautoilu saastuttaa, c) pyöräilystä ei peritä veroja, d) voin uskotella itselleni pyöräilyn korvaavan kaiken muun liikunnan, e) minulla ei ole autoa, f) pyörälle ei tarvitse etsiä parkkipaikkaa ja g) minulla ei ole ajokorttia. Vaikka isä kuinka yritti ja painosti, sanoin: ”Ei.” On olemassa ainoastaan yksi syy, minkä takia auto olisi kiva: radiosta tulee joskus ilmiselviä autoilubiisejä.
Ja se oli siinä se.
]]>